Kello on 08:45 ja herään tietoisuuteen siitä, että huomenna samaan aikaan herään jossain aivan muualla, toisella puolen maapalloa. Olen aivan täpinöissäni. Fiilikset ovat innostuneet, mutta samalla haikeat ja epätodellisen tuntuiset. Kaikki tämä tuntuu niin epätodelliselta - se, että kohta minut viedään lentokentälle, missä hyvästelen rakkaan poikaystäväni Miskan 3 kuukaudeksi ! Itkuhan siinä tuli, ei sitä voinut välttää.
Pian hyvästelyjen jälkeen liityin kanssamatkustavieni tyttöjen seuraan,
sillä nyt on riennettävä lähtöselvitykseen,saatava käsimatkatavarat läpivalaisulaitteen läpi ja hyväksyttää oma passi ennen
lentokoneeseen menoa. Siinä täpinässä kaikki ikävä ja haikeus unohtuivat saman tien, ja mielen valtasi suuri innostus,
("I'm so excited, and I just can't hide it!") Klo 13:05 (tai vähä sen jälkeen) starttaa lento - tästä se seikkailu alkaa!
Nyt istun lentokoneessa ja kello on kohta ykstoista illalla. Oon istunut koneessa jo n. 8 tuntia ja vielä on istuttava ainakin 3 tuntia. Tehtiin välilasku Istanbulissa ja kohta pistäydytään Kigalissa heittämässä joitain matkustajia sinne. Taivas on melko kirkas, ja kuu ja tähdet katselee mua sieltä. Mä katselen niitä takasin ja siinä samas alan tajuta, että mä meen oikeesti 3 kuukaudeksi Ugandaan. Odotan innolla jo, että pääsisimme laskeutumaan Entebbeen! Samalla kuitenkin mielen valtaa taas ikävä ja haikeus, kun tajuan, etten oikeesti näe Miskaa, äitiä ja siskoja 3 kuukateen.
Mutta mua lohduttaa tieto siitä, että näinkin kaukana toisistamme meitä yhdistää sama taivas ja sama kuu.
Vaikka kohta ollaan Ugandassa, meillä kaikilla on melkein yhtä tyhjä pää: ei tiedä, mitä pitää odottaa! :) Joku afrikkalainen mies sanoi yhelle meistä likoista, että "voi teitä tyttöjä, tiedätteköhän te mihin te ootte menossa?" Tähän ei voi ku naureskellen todeta, että ei - ei tiedetä! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti