Nyt ollaan saavuttu Mpigiin, ja voi tätä maaseudun rauhaa! Ja raikasta ilmaa! Ei pakokaasun katkua (niinku Kampalas) vaan eukalyptyspuiden tuoksua... The smell of Africa. Ollaan käyty pari kertaa lenkillä täällä maastossa ja ihailtu nätä kauniita näkymiä. Korkeita vuoria, laaksoja, puita... Niille vuorille kyllä muuten jonain päivänä kiivetään ;) Ja saatte kyllä nähdä kuviakin näistä maisemista, kunhan saan tähän kaverin koneelle tuotua kuvat kamerasta (oma miniläppäri tod.näk. päätti siirtyä eläkkeelle tänään :/) Ja ihmiset täällä vaikuttaa vielä ihanammilta ku Kampalas. Ja lähes kaikki lapsista aikusiinki asti huuta "By Muzungu!" kun me juostaan ohi. Tänäänki melkeen kaikki kylän lapset lähti nauraen juokseen meidän peräs, ku oltiin iltalenkillä.

Kylänraitilta

Näkymä meidän "terassilta"

Todistetusti OON OLLU LENKILLÄ! ;D avec Sari & Anna-Stina

Täällä on ihanaa, vaikka me eletäänki täällä aika vaatimattomissa olosuhteissa. Esim. tänään ei oll ollu söhköö lähes koko päivänä. Mut ei se meitä niin hirveesti oo haitannu, ollaan täällä istuskeltu kynttilöiden ja lyhtyjen valossa ja juteltu niitä näitä. Ainut miinuspuoli, et nettiin ei pääse, mistä meillä kaikilla on aikamoiset vieroitusoireet. Mut ihan hyvää tekee kuitenki seki. :) Lisäksi meillä ei ole vessanpönttöä vessassa, vaan ainoastaan reikä lattiassa, jonne sitte pitää yrittää sujauttaa jätöksensä. Toki, sekään ei oo ollenkaa niin vaikeeta ja inhottavaa ku aiemmin ajattelin. Plus sen pikku "lavuaarin" pystyy huuhtelemaan narua vetäisemällä, niinku tavallisen vessanpytyn. Lämmintä vettä suihkusta ei tuu, mut onneks meillä on tuolla keittiössä niin ihana Mama, joka keittää meille sillon tällön kuumaa vettä, jota voidaan miksata kylmän veden kaa, ja näin saadaan lämmin pesutuokio :) (tosin saavista vettä päähän kaatamalla) Toi samainen Mama tekee meille myös 3 kertaa päivässä AIVAN IHANAA RUOKAA <3

Meidän Suomi-kämppä :)

Asuntolamme :)

Lisää kuvateksti

 

Astu sisään!

 

Lisää kuvateksti

 

Vielä näyttää siistiltä, kun kaikki tavarat on vielä rinkoissa... Näkisittepä huoneen nyt :D

 

Meidän söpö pikku-reikävessa :D

 

 

Tänä aamuna mut herätti räkättävää naurua nauravan Ibis-linnun lisäksi pieni "kukko-kiekuu",mistä tuli niin maalaistunnelma ku olla ja voi! :) Ibis on muuten semmonen Ugandan kukonkorvike, vähä harakan tapainen pitkänokkainen lintu, joka aina rääkäsee aamulla kaikki hereille, ja sen perään rupee ikäänku "nauramaan" räkättävästi. Se on vähä rasittava, ja jos asuisin täällä pitemmän aikaa ku 3kk. saattaisin hankkia aseenki jossain vaiheessa sitä varten :D Mutta näin kyllä ihan kestää vielä.

Poka paljo talitintteja! :D voi että sitä viserryksen määrää

 

Meidän pikkuvieraat :)

Tänään olikin sitte ihan ihka ensimmäinen harjottelupäivä, oi että oli jännää! Meitä on täällä Mpigissä 4 sairaanhoitajaopiskelijaa, ja meidät jaettiin vielä puoliksi niin, että 2 meni äitiyshuollon/synnärin osastolle ja 2 muuta; minä ja Niina mentiin sitte rakennukseen, jossa on miesten, naisten ja lasten osastot. Näillä osastoilla ollaan tää viikko, ja sitte vaihdetaan päinsä. Lähes me kaikki 4 (minä mukaanlukien) suoritetaan täällä äitiyshuollon, naisten ja lasten hoitotyön harjottelut. Siks mä vähä ihmettelinki, että me työskennellään myös miesten osastoilla, vaikka se ei meidän harjottelun kuvaan oikein kuulukkaa.

Pieni kielimuuri täälkä vähän välillä vaivaa, kun ei vielä oikein taideta tuota lugandaa, joka on paikallisten äidinkieli. Toki moni osaa enkkua, mutta kuten meille suomalaisillekin on luontevinta puhua suomea, ugandalaisille luontevinta on luganda. Ja aina lääkörit ja hoitajat ei jaksa kääntää kaikkee enkuksi pienille sairaanhoitajaopiskelijoille, joten jotain menee joskus vähän ohi (ja lujaa). Esim. lääkärinkierrolla yks lääkäri ei puhunu meille oikeestaan mitään, joten siinä me sitte pöllämystyneinä vain kuunneltiin ymmärtämättä mitään potilaasta, sen diagnoosista ja määrätystä hoidosta. Useimmat kuitenkin pitää meidän aika hyvin kartalla, kuten meidän ihana ohjaaja Richard! (nimettiin se Mikko Mallikkaaksi, ku se halus saada suomenkielisen nimen :D) Se on hauska huumorimies, ja se kertoo meille kaikkee ja opettaa ugandalaisia trooppisia sairauksia, ollaan opittu jo (malaria, tuberkuloosi ja punatauti). Opetuksen kruunaa se, että se moneen kertaan saatta yhtäkkiä kuin puskista tentata meitä kysymällä "signs & symptoms of Malaria?" ja niitä me Niinan kans sitte paniikis pohditaan, mut sillä tavalla oppii just parhaiten!

         VAROITUS! Seuraava teksti aatttaa sisältää hoitotieteellisiä termejä.  

Kuten saatatte varmaan arvatakin, täällä Ugandas on vähä erilainen aseptiikka (eli hygienia) ku meillä Suomessa. Esim. käytetään Niinan kans aina 2 hanskaparia/päivä, ihan vaan siks että suojattais ees ittemme jotenki näiltä paikallisilta taudeilta (kuten HIV). Nää paikalliset hoitajat ei juuri käytä hanskoja, mutta positiiviseksi yllätyksekseni joissain toimenpiteissä (esim. katetroinnissa ja haavanhoidossa) ne sujauttaa käsiinsä peräti ihan steriilit hanskat. Lisäksi neulojen kanssa on vähä erilainen aseptiikka. Ollaan melkein ammattilaisia Niinan kans eri antibioottien ja malarialääkkeiden sekottamisessa, sen verran ollaan niitä tällä viikolla tehty. :D Ollaan opeteltu ja ihmeen (ehkä vähän huolestuttavankin?) hyvin sopeuduttu siihen, että sekä lääkkeen sekoittamisessa että antamisessa käytetään samaa neulaa (toisin ku Suomes) ja jos samaa lääkettä pitää pistää potilaalle vielä toinen ruiskullinen, aina vaan käytetään samaa neulaa (ei tulis kuuloonkaa Suomes). Lisäksi täällä on turvaruiskut, jotka lukittuu käyttökelvottomiksi, jos ruiskun männän painaa pohjaan saakka. Joo, oon saanu lukitettua jo aika monta ruiskua . :D Suomessa niitä sensijaan ei oo, mutta turvaneulat kyllä löytyy, mitä taas Ugandas ei oo. Herää kysymys, miksi turvaruisku mutta e turvaneulaa?



Mut sitte iski into ja mielenkiinto, kun astuttiin lasten osaston puolelle. Siellä oli pieniä vauvoja, joilla yhellä oli malaria, toisella pneumonia ja sitte 2 raasua, jotka oli saanu palovammoja. Siellä yhellä vauvalla oli palanu puolet kasvoista, mutta toisella oliki pahemmat vammat. Sillä oli palanu silmän ympärystäs, vatta ja lähes koko alakroppa. :( Tarina ei kerro kuinka, mutta näytti aika pahalta. :( Näytti myös jännältä, kun ne palaneet ihonkohdat oli muuttunu valkosiksi - saman värisiksi, mitä me muzungut ollaan ihonväriltämme! Erilaisesta ihonväristä johtuen ei oikein tienny, minkä asteisia ne vammat oli. Mut lääkäri sano, että ei voi tehdä muutaku vaihtaa vamman päälle rasvasidoksia, syöttää vauvalle antibioottia, proteiinia ja pitää huolta hygieniasta.




Eilen tuo kyseinen palovamma-vauva siirrettiin Ugandan suurimpaan ja parhaaseen keskussairaalaan, Malagaan. Ikävä kyllä saimme tänään kuulla ohjaajaltamme, että kyseinen vauva kuoli Malagan sairaalassa viimme yönä saamiinsa vammoihin. :'( Uutinen todella pysäytti ja suretti. Ruumiin avauksessa kuitenkin selvis, että palovammat oli aiheuttanu vauvalle niin paljon elinvauriota, lähes jokainen elin vähä vaurioitunu. Ja näkihän siitä vauvasta, että sattu ja kovaa. :( Joten ehkä parempi näin, että vauva pääsi pois kärsimyksistään ja kivustaan Taivaan Isän luokse. <3

 

MPIGI HEALTH CENTRE

 

Sydämen sulatusuuni

27.9.2013

Tänä päivänä mä olin oikeesti paikoissa, jotka sulatti mun sydämen niiin täysin!

Sydämen sulaminen lähti oikeen lupaavasti liikkeelle jo heti varhain aamusta ennen klo 10, kun meidät vietiin tutustumaan oikeen pikkuisten lasten orpokotiin nimeltä "Loving Hearts Babies Home". Siis siellä oli niin syötävän ihania suklaavauvoja, ja yks niistä käveli suoraan yhen meistä tytön syliin. Se vauva sylissä se tyttö sitten kiersi kun meille näytettiin sitä orpokotia, kunnes päästiin ulos leikkitarhaan, mistä saatiin jokainen omat pikku suklaavauvat sylkkyyn. 

Kaikki muut vauvat näyttää rauhallisilta, paitsi mun vauva, joka halus just kuvaushetkellä ruveta vääntään päätä ylösalasin :D

Orpokodissa oli 21 pientä, alle 2,5 vuoden ikäistä vauvaa. Siellä oli tyttövauvoja vain 3 ja poikia 18 eli rutkasti enemmän. Tämä johtuu kuulemma jotenki siitä, että pojat ovat vähän vähemmän haluttuja ja jollain tavalla vaikeita. Mä en oikein ymmärtäny, että miksi. Osa lapsista oli siis hylättyjä, niin kylmältä kuin se tuntuukin. Mutta osan vanhemmat kuitenkin on varmasti kuollu, esim. AIDSiin. Ne lapset vaikutti kyllä siltä, että ne kaipaa niin rakkautta ja rakastavaa syliä, sillä ne oikeen kapusi meidän syliin. "Mun vauva" joka istu mun sylissä, tykkäs erityisesti mun kaulassa roikkuvista helmistä, joita oli kiva laittaa suuhun. Ja voi niitä suklaasilmiä ja niitä uskomattomia ripsiä, joilla ne viattomasti tuijotti meitä. Arvatkaa vaan kuinka kauheeta oli jättää ne sinne, kaiketi ku ne jäi roikkumaan ja itkemään meidän perään. 

Mutta tuonne orpokotiin aion mennä harjottelemaan kyllä ainaki pariksi päiväksi, suklaavauvoja ei voi vastustaa!  

School for physically handikapped children

Sitten käytiin myös fyysisesti vammaisten lasten koululla, jossa oli siis fyysisesti ja osa vähän myös psyykkisesti kehitysvammaisia lapsia, eri-ikäisiä semmosia. Neki oli niiin rakkaita, ja niinh ilosia ja sulosia. Se oli todella hyvä harjottelupaikka meirän porukan fysioterapeutille eikä se vastaa niinkää meidän hoitsujen harjottelukuvioita, joten ehkä jätetään se paikka fyssarien hoidettavaksi. :) 

Muzungu ja slummikoulun lapset

Sit sydän suli vielä vähän lisää, ku mentiin  SLUMMIIN. Siis slummikouluun. Se oli siis kristillinen koulu, jonka vähän rikkaammat ihmiset oli perustanu keskelle slummia slummissa asuville lapsille. Me ajettiin kapeaa ja könkköistä tietä slummiin, niin että välillä tuntu että nyt tää bussi kaatuu! Mutta niin vaan bussikuski ajo meidät niin lähelle koulua ku vaan ikänä pääsi. Sieltä bussin ikkunasta me katottiin ku lapset vilkutti ja huusi "Hello Muzungo!" Mutta´voi ku me päästiin ulos sieltä bussista, niin oli kauhee lauma lapsi bussin oven eessä. Siitä me saatiin jokainen muzungo oma saattaja, joka kädestä pitäen talutti meidät perille. Ne oli niin ihania, halus koko ajan huomiota ja seurata meitä ja pitää kädestä kii jjajja... Ja vaikka ne eli niiin huonoissa oloissa, siis slummissa, niin ne oli niiin ONNELLISIA! Ajattelis, että olis ollu ihan hirveen surullinen olo olla sielä slummissa, mutta niitten lasten johdosta mä oli ILOINEN! Me voidaan antaa näille afrikan köyhille jotain materiaalia, mutta nää voi antaa meille jotain henkistä, mitä ei voi ostaa mistään - paitsi Afrikasta!  Siis ne lapset anto ittelle ILOA jotenki niin paljo, että harmitti, ettei ittelläollu antaa niille juuri mitään, esim. jalkapalloja ja puuvarejä, jotka ehdin antaa jo edelliselle koululle (varsinkin kun niitten köyhien lapsien pitää ostaa kaikki koulutarvikkeet itte). Mutta asia korjaantuu varmasti sitten harjottelussa, sillä aion varmasti mennä tuonne sydämen sulatusslummiin vielä ainaki yheksi päiväksi! :) 

Slummikoulun lapset

SLUMMIN NÄKÖALAT

 

Video ei näy kuin pikakelausversiona, mutta melkein yhtä vauhdikasta meno oli :D

Slummien Miljonääri

 24.9.2013

Paikallinen tiilitehdas

Pikkupossujen ruokatauko. Oi että ku oli helluusta! 

Paikallinen tiilitehdas osa 2

Mangopuu!

Look at this Land of Beauty!

  
Tämän päivän sana on HAPPY. 

Tänään oli tosi elämyksellinen ja tiedontäyteinen päivä Ugandassa.  Käytiin Elizabethin saattamana Rotomilla, tosi hyvälla, uudella ja siistillä vanhusten kotihoitotoimistolla sekä upouudella terveyskeskuksella, joka ei ollu vielä ees valmis! Se aukee vasta lokakuussa ja siellä ei siis ollu vielä asukkaita, muutaku muutama kana yritti siellä näyttää kaapin paikkaa. :D Ne oli tosi hyvälaatusia paikkoja, ja huomaa, että niitten omistaja ei ollu ainakaa kovin köyhä. Mutta hyvä niin, ja hyvä että pistäny rahansa Ugandan vanhusten hyväksi! :) 

Rotamin terveyskeskus + kotihoitotoimisto

Imulaite

Ugandas on paremmat sängyt ku meillä Suomes! :D

Mummun pikku porstua

Kanat on Rotamin terveyskeskuksen ensimmäiset asukit 

  

Sitte päästiin käymään parin vanhuksen kotona ja en oo koskaan nähny niin onnellista ihmistä, jonka tänään näin! Se oli vanha mummu (usko olevansa 82-vuotias, ei ollu varma ) joka vain nauro ja halas ja tanssi ja halus meidänki tanssivan! :D Sen mummun nimi oli Maria, ja se oli aiva innoissaan ku munkin toinen nimi on Maria! :D Se tanssi ja nauro ja sano monta kertaa, että "Bambi, Bambi", mikä tarkottaa, että se on niin liikuttunu, (enkuksi overwhelmed). Käsittämätöntä, että joku voi tulla niin iloiseksi meidän, valkosten ihmisten näkemisestä! Se eli niin köyhissä oloissa, paitaki oli ihan reikäinen, mutta se oli  niin onnellinen! Siitä tarttu ihana onnellisuuden tunne itteenki, ihan posket kipiänä siitä nauramisesta. Ei voinu sanoo muutaku Asantesana! (muuta ei tosin ois osannukkaa sanoa :D)

Sitten käytiin moikkaamas toistaki mummua, jolla oli kanoja ja possuja, lehmä ja ihan pieni söpö pikkupossu! Ja se mummu oli 71-vuotias ja ahkerasti se siellä niitä elukoita hoiti... paljainm jaloin ja rähjäisis vaatteis. Se mummu kyllä eli köyhissä oloissa, sen talo oli vähä niinku navetta ja eteinen niinku navetan porstua. Mut seki mummu vaan naureskeli ja hymyili, oli niin iloinen ku tultiin sitä moikkaamaan. . Se oli kauheen pahoillaan, kun sillä ei ollu mitään meille antaa, niimpä se hipsi takapihalle ja palas sieltä 2 ison sokeriruokon kans! Se ihana mummu halus antaa ne MEILLE LAHJAKSI ! Vaikka meille oli suuri lahja se, että saatiin käydä sen kotona! Niitä me sitte iltasella GuestHousilla järsittiin, ei voinu ku vähä järsiä ja imeskellä, ja sylkästä loput ruokonraadot menemään (oli liian sitkeitä nieltäväksi :D).Sitten vielä lopuksi rukoiltiin yhdessä lugandaksi (me suomalaiset toimittiin vähä niinku kuunteluoppilaina) sen mummun puolesta siellä sen kotona. Yks noista kotisairaanhoidon osa-alueista Ugandas on sielunhoito, ihmiset saa hirveesti voimaa uskosta.:)

 

 

Molemmat mummut puhu paikallista "heimokieltä" eli Lugandaa, ja eihän me siitä ymmärretty sanaakaa. Mut onneks oli matkas Elizabeth ja mukana ollut kotihoitajatar ymmärsi lugandaa ja tulkkas sen meille enkuksi. Molemmat mummut sano, et ne on niin onnellisia siitä, mitä me opiskellaan ja pitää jatkaa samaan malliin. Ja vaikka ne asu melkein slummis ja ne oli taloudellisesti paljo köyhempii ku me suomalaiset, musta tuntu et ne oli henkisesti paljon rikkaampia kun me.

 

Sitte vielä käytiin suomalaisnaisen perustamas avustusjärjestös Caring Hands, joka auttaa pääasiassa sinkkunaisia ja sinkkuäitejä sekä niiden perheitä ja slummissa asuvia perheitä. Niitten suuri juttu on paperimassa-korut, joita on tekee semmoset ugandalaiset,köyhistä oloista ponnistavat perheet, joita Caring Hands on aikanaan on auttanu. Niitä ne siellä myi, ja tottakai me kaikki ostettiin, koska niistä kertyvillä tuloilla ne auttaa Ugandan vähäosaisia. Ite ostin ihanan oranssin rannekorun, joka makso siis vaan 3200 ja kaulakorun joka makso 21 100. Jep, isoilla rahoilla leikitään :D Siis tiedoksi vaan, että 

Lisää kuvateksti

1€  = n. 3200 shillinkiä :D 

Sweet Little Bananas

 

Jack Fruit - The biggest fruit in the world! :P

 

Tätä päivää on haitannut ainoastaan seuraavat asiat: ajoittainen matkapahoinvointi körökörö-tietä bussilla mentäessä ja joku ihmeen matkaväsymys, jota on vissiin ollu liikentees koko meirän porukas tänään. Ja sitte vähä epämiellyttävää oli myös se, ku oltiin iltasella kaupungilla ja  joku mies käveli meidän ohi, ja tuli oikein lähelle mua sormella osottaen ja sano "fuck you!" ja saman toisti yhelle Sannalle. Se oli aika pelottavaa. Se oli eka negatiivinen kokemus täkäläisistä ihmisistä, ja semmoseen voi törmätä missä vaan. :) Nyt ei muuta ku nukkumaan. Huomiseen! 

Ugandan Erikoinen

Yksi kuva blogin pitäjästäkin :D

23.09.2013

Tämä päivä alkoi onneistuneesti hikisellä aamulenkillä Kampalan raskaassa trooppisessa ilmassa,jonka jälkeen puettiin koko poppoo päälle kauniit pitkät mekot. Tänään oli nimittäin semmonen päivä, josta alko meidän orieantaatioviikko Ugandassa ja kun meillä on virallinen tapaaminen yliopiston korkea-arvoisten ihmisten kanssa. (ja virallisiin tilaisuuksiin yleensä suositellaan laittamaan Ugandassa tosi hyvät vaatteet, esim. mekko). Käveltiin IHSU:lle (again: International Health Sciences University), jossa me tavattiin mm. ihanat Elizabeth ja Mama Elizabeth, jo entuudestaan tuttu James sekä Alfa ja Harry Barry. Ne kaikki vaikutti tosi ihanilta ja lämpimiltä ja turvallisilta ihmisiltä. Ne sano mm. yhden tärkeän säännön, jolle likkojen kans naurettiinki: "Don't trust anyone around you." Mutta vaikutti siltä, että niihin me ainakin voidaan luottaa 100%:sesti!


 Saatiin kaikkee tietoa jokainen siitä, mihinkä päin Ugandaa mahdollisesti kukin menee harjoitteluihin. Mun kohdalla luki maaseutukylä Mpigi, Kiwokon sairaala ja Loving Hearts baby's home. Kuulostaa niin ihanalta, mä oon niiiin innoissani! Saatiin myös eteen tän viikon aikataulu, jonka mukaan me käydään noi ja muut mahdolliset harjottelupaikat läpi. Huomenna mm. vuorossa Rotomi eli vanhusten sairaala sekä suomalaisten ylläpitämä Caring Hands, jossa mm. myydään HIV-potilaiden tekemiä käsitöitä yms. :) Oon niin innoissani koko viikon ohjelmasta, ja koko tästä 3 kuukaudesta!

Ja ohlalaa, sitte saatiinki tutustua jo ensimmäistä kertaa ugandalaisiin perinneruokiin. Koululla oli nimittäin tarjolla lounas, joka sisälsi paikallista riisiä, lihaa, papu-kastiketta, jotain vihreetä vähä levältä näyttävää, jotain ehkä kaalia, jotain bambua sekä kauan odottamaani MATOKEA! Okei. Liha oli ihan hyvää, tosin aika sitkeetä. Vihree levämäinen juttu ja kaalijuttuki oli ihan hyvää, mut se bambu mikä lie (silläki oli oma nimi, joku joka muistutti Kawasakia), se ei kyllä ollu hyvää! :D Se keltanen juttu, jonka aluksi arvelin olevan Matokea ja joka Matokea sitten olikin, ei maistunu yhtää siltä mitä olin kuvitellu! Värin puolesta uskoin sen Matokea olevan, mut sit ku me porukalla maistettiin sitä, niin todettiin et "Ei tää Matokea oo, ei tää maistu yhtää banaanille! Tää on jotain perunamuussia" Kysyttiin vähän asiantuntevimmilta ihmisiltä, niin selvis että se oli kuin olikin Matokea. Oltiin kaikki ihan et häh, mutta Elizabeth kertoi Ugandassa olevan 2:n laisia banaaneja: makeita banaaneja ja "ruokabanaaneja". Ja tää oli tehty siitä ei makeesta ruokabanaanista. No mutta makeaa tai ei, niin mä kyllä tykkäsin siitä!

 Noh, ei tää afrikkalaisten ruokien ja turistiripulin kanssa leikkiminen vielä tähän loppunu... Kierreltyämme likkojen kans innoissamme muutama mekkokauppa läpi, päätettiin kaikki hieman nälkäisinä eksyä Ethiopialaiseen ravintolaan. Se oli semmonen ulkoilmaravintola, vaikutti oikeen mageelta ja eksoottiselta. Noh eksoottinen se sitte oliki! :D Katottiin ruokalistaa ja meistä 3 tilas aika tavalliselta kuulostavan aterian, joku chicken-juttu. No kun se chicken-juttu tuotiin pöytään, niin se oli kyllä kaikkee muuta ku tavallinen! Siinä oli alla semmone riisilätty, joka näytti ihan tiskirätiltä. Ja sit sen tiskirätin päällä oli jotain tulista kastiketta, jonka seas oli 1 pieni kananpala ja 1 muna. Meille ei tuotu tietenkään ottimia, ja ihmeteltiin siinä isoon ääneen, että "How can we eat this?" Viereisessä pöydässä oleva nainen alko nauramaan, ja meille tultiin opastamaan, että tietenkin käsin ja sitä tiskirättiä piti dipata niihin muihin aineksiin. :D Ei ollu kyllä aivan järin hyvää + tosi tulista, joten me kaikki jätettiin ruokaa aika paljon. Ei ollut mikään suuri makunautinto, mutta elämäni erikoisin ruokakokemus, joka kyllä synnytti paljon naurua. Lopuksi edessämme olevasta ateriasta tuli vain mieleen vaippa,  joka oli täynnä ripulikakkaa. :D Siitä tulikin mieleemme lausua toivomus tälle illalle: Älä tule paha kakka, tule hyvä kakka! :D Ihme kyllä, maha ei VIELÄ oo ees sekasin. *koputtaa puuta*

 

Ai niin! Tänään oli muuten eka päivä, kun sain kuulla mulle huudettavan "MUSUNGU!" (vaaleeihosen kutsumanimi Afrikassa). Eka koulun pihalla leikkivien pikkulasten suusta, sitten aikuisemman ohi viilettävän miehen suusta. Ei se pahalta tuntunu, mutta tunsin kyllä itseni erilaiseksi!

Hakuna Matata!

22.9.2013

Naapurimaas Kenias hirvee verilöyly, mutta täällä onneksi aika huoletonta... vielä. Pitää koputtaa puuta!

Tänään on ollu tosi mukava päivä! Vaikka meidän likkojen aamulenkkisuunnitelmat meni heti plörinäksi, kun aamulla sato aika mukavasti yöllisen ukkosmyrskyn jäljiltä. Mutta klo 11 aikaan (tai jopa vähä ennen sitä) meitä tuli hakemaan James-niminen sairaanhoitajaopiskelija shoppailemaan Kampalaan. Käytiin ekaks ostaas porukalla kaikille omat Ugandan Orange-liittymät. Noin 2 h jälkeen oltiin kaikki saatu omat prepaid-liittymät ja niihin puheaikaa, jonka jälkeen lähettiin syömään paikalliseen pikaruokapaikkaan. Sieltä nähtiin paikalliset uutiaset, jotka koostui tietysti Kenian ostoskeskuksen ampumavälikohtauksesta. Melki 60 ihmistä kuollu ja vajaa 200 haavottunu, kyllä se vetää mielen vähä huolestuneeks ja surulliseks. :/ Mutta ei auta murehtia, iloisempiin aiheisiin! Lähes me kaikki syötiin semmoset roiskeläppä-pizzan kokooset pikkupizzat, mutta voi jestas niistä tuli täyteen! ja vähä muita kauppoja. Ikävä kyllä aika moni liike oli ihme kyllä kiinni, kun oli sunnuntai. Löydettiin kuitenkin yks kiva mekkoliike, josta ostinkin ittelleni värikkää ugandalaisen mekon.Tää oli eka päivä, ku ollaan päästy kunnolla tutustumaan Ugandaan ja Kampalaan.  Nähtiin hienoja maisemia ja monia erilaisia ja iloisia ihmisiä, jotka monet ja mm. lapset vilkutti ja huuteli "Hi, how you're doing?" (jotkut jopa talon katolta).

  Kampala näytti kauniilta kaupungilta, jossa oli paljon mäkiä ja vuoria, kauniita vihreitä kasveja ja puita sekä suuri eriarvoisuus-jakauma. Oli kauniita taloja, joiden ikäänkuin takapihalla oli slummitaloja. Käsittämätöntä, kuinka voi olla samalla alueella sekä upporikasta että niin rutiköyhää, Suomessa ei tulis kuuloonkaa. Mutta kaikista innokkaimmin ja iloisimmin meille heilutti ne slummialueen lapset! Raukat niin ilosina pomppi siellä ja huuteli meille! Siitä tuli niin hyvä mieli. :)

SLUMMI

... Ei ne kaikki täällä niin köyhiä oo...

Eläimiäki nähtiin, mm. kyseinen kana (jonka vieressä paistettiin kahta kokonaista nyljettyä kanaa). Sitte oli niiiin söpöjä vuohia, isoja vuohia ja vauva vuohia! (vauva vuohen olisin vaikka voinu viedä kotiin)

              Tässä vähän lisää kuvia kaupunki-kierrokselta:

SÖPÖN VÄRIKÄS *DISNEY KINDERGARTEN*

MEIDÄN MUSUNGUT ;)

PAPAIJA - meidän kaupunkikierroksen matkanjohtaja James osti meille tätä, jota nautittiin sitte päivällisellä jälkiruuaksi. :) Oli hyvää, mutta ei niin makeeta ku Suomes :)

Paikallinen Gospel-kirkko :)

En ihmettele, vaikkei nää paikalliset niin tykkäis meistä valkoihoosista... Vaikka sellasta kuvaa en oo kyl vielä saanu, päinvastoin :)

ADAM&EVE -seinämaalaus

Tällääset turvalliset rakennustelineet Kampalas :D

 

1. Sitten päivän päätteksi käytiin Jamesin johdolla tutustumas Kampalan yksityiseen sairaahaan IHK - International Hospital of Kampala. Siinä samas sairaalas oli kätevästi myös IHSU eli International Health Sciences University - hoitsujen ym. koulu :)  Saatiin kierrellä siellä ihan ympäri osastoa, nähdä myös vähä potilaita. Se vaikutti tosi korkeatasoselta sairaalalta - ja maan korkein taso sielä onki. Joitain potilaita makas ikäänku "käytävällä", niinku iso sali, jossa oli potilassänkyjä ja sen keskeltä meni käytävä. Sitte oli tietenki myös yksityisiä potilashuoneita. IHK:s oli mm. ortopedinen osasto , synnytyssaleja, leikkaussaleja (jonne ei päästy käymään) ja sitte lasten osasto, jonne päästiin käymään. Se oli aivan ihana paikka! Siellä oli seinällä hirveesti ihania maalauksia, ihan lapsen näkösiä. :) Joka paikasta sairaalaa ei tietenkään viittiny eikä saanu ottaa kuvia, mut lastenosastolta me otettiin! Seuraavaks näätte vähä niitä. :)

International Hospital of Kampala

 LASTENOSASTOLTA :

Pikku Vessa :)

Pikku-vessa osa 2. 

 

Muista: