Mun sydämeni tänne jää

Kaikki kiva loppuu aikanaan....

Ensin päivänsä päätti meidän Kiwoko kautemme, kun 5 viikon tiiviin yhteiselon jälkeen minä, Sari ja Niina jouduimme jättämään Kiwokon ja siirtymään pois maankorvesta kohti Kampalaa. Tuo lähtö Kiwokosta oli todella vaikeaa, en olisi koskaan uskonut kuinka paljon voin voisin rakastua tuohon paikkaan. Suunnittelimme sitovamme itsemme kotipihamme eli Training Centerin puuhun jotta voisimme jäädä sinne... Emme kuitenkaan ehtineet toteuttaa tätä suunnitelmaa, ennen kuin yliopiston bussi kaarsi pihaan ja oli raahattava itsensä ja omaisuutensa kyytiin.

Kiwokon sairaala todella on sellainen paikka, jossa haluisin työskennellä. Voisin hyvin kuvitella viettäväni päivät leikkurissa, naureskellen leikkurin poikien jutuille, välillä laulella ja tanssahdella huolettomasti ja tehdä töitäkin, tietenkin.

Kun Sarin kanssa ajattelimme asiaa tarkemmin, pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että ehkä me voisimmekin tulla takaisin joku päivä. Oikeastaan löimme jo kättä päälle ja päätimme, että valloitamme Kiwoko Hospitalin jälleen elokuussa 2014, loppukesäloman ajaksi. That's the plan, ja aion tehdä töitä sen eteen, että se toteutuu! ;)

Kampalaan paluu oli surullista myös siks, että tiesimme olevan hyvin lähellä myös tuon hetken, kun afrikka-aikamme loppuu ja meidän täytyy lopullisesti poistua maasta. Siihenhän olisi enää aikaa vain 1,5 viikkoa. :O Lisäksi Kampala tuntuu minusta niin eurooppalaiselta (etenkin ihanan sydänafrikka-Kiwokon rinnalla) että osittain jo tuntui kuin todellinen afrikka-aika olisi loppunut.

1,5 viikon jälkeen....

 Nyt en tiedä pitäiskö itkiä vai nauraa...

Mun Uganda-aika on kulunut aivan liian nopeesti ja nyt se on nyt loppumaisillaan. TJ 2 ja OHI ON 3KK ~ elämäni ihannimat ja ikimuistoisimmat 3 kk. Ei voi muuta sanoa kuin että "Mun Sydämeni Tänne Jää", mutta pakko on jatkaa elämää.

Mutta ei itkeä saa, ei meluta saa, tonttu voi tulla ikkunan taa! Nimittäin nyt on aika muistella näitä kaikkia viimeisiä afrikka-huippuhetkiä. Luvassa mm. uima-altaita, bikinimalleja, vesiputouksia ja villieläimiä!

Murchisson Falls

Murchisson Falls 2

Taustalla putous nimeltä Freedom

 

 

Niilin risteily

Drinking Nile on the Nile ;)

Ja koittihan viimein se surun päivä... eli viimeinen päivä Ugandassa. Check Out oli Red Chillissä jo klo 10 joten oli noustava ajoissa aamulla tyhjäämään huonetta ja tunkemaan tuhannet tuliaiset rinkkaan. Ja sain ihmetyksekseni ja onnekseni huomata, että rinkka meni kuin menikin kiinni !

Piti minun kuitenkin lähteä vielä "jouluostoksille" Sarin kanssa Kampalan Garden Cityyn, sillä parit joululahjat oli vielä ostamatta. ;) Sieltä kuitenkin lähdin ajoissa matkaamaan takaisin kohti Red Chilliä, sillä aurinko porotti mukavasti ja tavoitteenani oli vielä viimehetkillä altaan reunalla hankkia hipiälleni afrikkalaista väriä niin paljon kuin mahdollista! Matkasin yhdessä ystävämme Richardin (supervisor from Mpigi Health Centre) kanssa Garden Citystä Red Chilliin, sillä tämä halusi tulla moikkaamaan meitä muzunguja vielä viimeisen kerran. Matkalla pysähdyimme minun toiveesta vielä ostamaan huippuherkkuani eli Jack Fruitia, onhan tuota eksoottista hedelmää saatava suomeenkin. ;)

Pienen itsensä grillaamisen ja uiskentelemisen jälkeen oli aika kohdata karu todellisuus ja laittaa rinkat ja laukut totaaliseen lähtövalmiuteen. Koulun bussi tulisi nimittäin pian noutamaan meitä "viimeiselle matkalle" eli kohti lentokenttää. Ensin meidän oli kuitenkin määrä nauttia "viimeinen ehtoollinen" koulumme rehtorin Elizabeth "Mama" Wafulan kanssa.

Saavuimme hienoon kiinalaiseen ravintolaan nimeltä Fang Fang, missä Mama odotti meitä ison pyöreän pöydän ääressä. Hetken kuluttua pöytä oli kuin pyörivä buffet-karuselli, täynnä todella hyvää ruokaa. Se oli kuin meidän Ugandan jouluruoka. Paljon parempaa ruokaa ei olisi viimeiseksi ehtoolliseksi toivoa. Olo oli niin haikea, että kun soimaan laitettiin vielä oikein harmoninen biisi, kyyneliltä ei voinut välttyä.

Tällä hetkellä istun Entebben lentokentällä. Klo on 01.01am ja lentomme lähtöön on vielä n. 4 tuntia. Millään en raaskisi tästä maasta lähteä, Uganda on niin vieny myn sydämen. Mutta onneksi tänne voi aina palata, ja on lähdettävä kerran että voi tulla takaisin. <3


Ja Suomessa minut vastaanottaa ihana joulu ja ihanat ihmiset, joita on kyllä ollu kova ikävä. Tarkalleen kentällä ovat vastassa Niina ja Kimmo, jotka ystävällisesti kuskaavat minut ja painavat laukkuni heidän asuntoonsa nukkumaan yön yli. Tää matka alkoi Niinan ja Kimmon luota, ja nyt se myös päättyy Niinan ja Kimmon luokse. :)

Pian nähdään. Ja UGANDA ... Me tavataan vielä. ;)